Epilepsiasairaala Itä-Suomessa
Kuopion kaupungin maantieteellisellä alueella, eräässä tässä yhteydessä nimeämättömäksi jäävässä saaressa, sijaitsee tämä alunperin vuonna 1898 perustettu entinen epilepsiaparantola. Kaatumatautiset, kuten epilepsiapotilaita tuohon aikaan nimitettiin, majoitettiin aluksi vuonna 1890 rakennettuun ns. Ylähovin rakennukseen. Nimen Saloharjun parantola saanut rakennus toimi aluksi kaatumatautisten naisten parantolana. Myöhemmin tuo Ylähovin rakennus on toiminut parantolan henkilökunnan asuntolana ja vuosina 1973-1992 päiväkotina.
Nykyisen, kauemmas erottuvan ulkomuotonsa parantola-alue sai vuonna 1936, kun paikalle valmistui arkkitehti Erkki Pakkalan suunnittelema funktionalististyylinen uusi päärakennus. Tämä Kukkaismäen parantolaksi nimetty rakennus toimi aluksi kaatumatautisten miesten parantolana. Päärakennukseen tehtiin saman arkkitehdin suunnitelmien pohjalta muutoksia vuonna 1951. Viimeisin laajennus päärakennukseen on tehty vuonna 1962. Vuonna 1959 sairaala-alueelle valmistui vielä yksi lisärakennus, joka on tiettävästi toiminut epilepsiaa sairastavien naisten parantolana.
Tämän epilepsiasairaalan toiminta alkuperäisessä käyttötarkoituksessa päättyi vuonna 1993. Tämän jälkeen päärakennuksessa on toiminut vuoteen 2001 asti vastaanottokeskus. Tuon jälkeen entiset parantolan rakennukset ovat olleet tyhjillään.
Kävin paikalla puolipilvisenä iltana toukokuun 2016 alkupuolella. Etukäteen olin kuullut, että parantola-alueella voi edelleen olla valvontakameroita. Tämän takia lähestyin päärakennusta metsän kautta kiertämällä. Jälkeenpäin sanottuna tästä manööveristä oli ainakin se hyöty, että ennen päärakennuksen pihaan saapumista bongasin alarinteestä vanhan avokaatopaikan, joka oli kuin läpileikkaus menneiden vuosikymmenten jätteenkäsittelystä. Kiivettyäni rinnettä pitkin päärakennuksen pihaan aloitin kuvaamisen jännityksen sekaisissa tunnelmissa potentiaalisista valvontakameroista johtuen (valvontakameroiden uhka paljastui myöhemmin aivan olemattomaksi). Kierrettyäni koko rakennuksen sain todeta, että sisälle ei tällä kertaa päässyt. Tästä huolimatta koko vierailu oli onnistunut ja jätti pitkäksi aikaa hyvän mielen.
Huomio: Viimeisimmän minulla olevan tiedon (vuodelta 2023) mukaan tällä entisellä parantola-alueella oleskelee ainakin ajoittain epäasiallisia henkilöitä, jotka voivat olla ulkopuolisille uhkaavia. Tämän takia en suosittele menemään enää ainakaan ihan lähivuosina tälle entiselle parantola-alueelle. En ole itsekään menossa.
Heti sairaala-alueen ulkolaidalla oli tämä ikivanha kyltti, jonka informaatiosisältö oli nykyään jo paikkansapitämätön.
Tässä näkyy muistaakseni vuonna 2010 palaneen ja myöhemmin puretun rakennuksen paikka. Vahva oletus on, että tuo kyseinen rakennus oli entinen epilepsiaa sairastaneiden naisten parantola, joka oli rakennettu vuonna 1959. Huomaa kuvan keskellä oleva yksinäinen lipputanko.
Purkutyö ei ollut ollut täydellistä: nämä entiset kiviportaat olivat jääneet jäljelle.
Myös tämä vanha metallikaide oli saanut jäädä paikalleen.
Tämän kohteen ensimmäinen varsinainen löytö: vanha avokaatopaikka kohti päärakennusta johtaneessa rinteessä. Taustalla jo pilkottaa päärakennuksen yläosa.
Vanhalta avokaatopaikalta löytyi historiallisessa mielessä monia hyvin mielenkiintoisia esineitä. Tässä vanha, ruskeasta lasista valmistettu lääkepullo.
Tämä oli oletettavasti piskuinen viinipullo.
Toinen lääkepurkki.
Kuusenkäpy ja ainakin itselleni hieman erikoisen muotoinen pullo.
Lasten polkupyörän raato.
Peltisiä tynnyreitä.
Kaatopaikan kenties mielenkiintoisin löytö: ikivanha, tämän paikan paikannimellä varustettu (nimi sumennettu kuvassa autiokohteen suojelemiseksi) lohjennut lautanen etupuolelta...
...ja takapuolelta. Laskevan Auringon kajo rikkinäisen lautasen pinnalla teki tunnelmasta kuvaushetkellä hyvinkin historiaa (ja mahdollisesti myös symboliikkaa) huokuvan. Jälkeenpäin ajateltuna tämä oli johdantoa myöhemmin itse päärakennuksesta löytyneelle historialliselle viittaukselle...
Lisää lasipulloja!
(enimmäkseen) peltiromua.
Selvästi uudempia muovisia purkkeja, joiden käyttötarkoitus on jäänyt ainakin itselleni epäselväksi.
Nykyaikaisen muoviongelman juurisyy: tämäkin muovinen ketsuppipullo oli edelleen luettavassa kunnossa, vaikka se oli ollut keskellä luontoa kuvaushetkelläkin varmaan jo ainakin 40 vuotta...
Mikäli en aivan erehdy, tämä on vanhan tuttipullon pullo-osa.
Vanhan kärryn akselisto ja lisää lasipulloja.
Yksi onneksi jo suurimmaksi osaksi menneen maailman otsonikadon aiheuttajista: vanhoja deodoranttipulloja.
Tämä oli oletettavasti vanha mehupullo.
Hälyttävältä kärpässieneltä kauempaa katsottuna vaikuttanut punainen lastenrattaiden rengas kannonnokassa.
(minun kuvaamistani) vihoviimeinen lääkepullo.
Käyttämättömäksi jäänyt kattila.
Männynoksasta roikkunut kahvipannu.
Sitten pääsin kuvaamaan itse päärakennusta.
Päätyseinän ikkunoita, parvekkeita ja ulko-ovi.
Pidemmän seinustan ikkunarivistö. Ylimmän ikkunarivistön yläpuolella oli havaittavissa ensimmäiset kosteusvaurion merkit.
Portaikon isompia ikkunoita.
Sitten aloin lähestyä pidemmän seinustan päätyä...
...ennen rakennuksen pituuden loppumista pitää vielä mainita jotakin oleellista. Oletan nimittäin, että noiden vasemmassa laidassa näkyvien kaari-ikkunoiden muotokielen ja lukumäärän takana on symboliikkaa. Tälle toimii johdatuksena, että Thomas Mannin romaanissa Taikavuori suurin osa tapahtumista sijoittuu tuberkuloosiparantolaan. Ovatpa muuten juuri tuollaiset samanmuotoiset ikkunat päässeet piirroskuvana tuon kyseisen kirjan vuoden 1982 painoksen kanteenkin. Varsinainen linkki syntyy tässä yhteydessä siitä, että Mannin Taikavuori on julkaistu vuonna 1924 ja tämä parantola valmistunut vuonna 1936. On siis ajallisesti täysin mahdollista, että tämän parantolan suunnitellut arkkitehti on saanut vaikutteita Mannin Taikavuoresta. Ei ole myöskään soveliasta jättää huomiotta koivun hiirenkorvia, jotka puskevat esiin näillä tämän kohteen leveysasteilla yleensä toukokuun alkupuolella ja symboloivat aivan ilmeisesti kevään edistymistä. :)
Tässä toinen mysteeri: ainakin itselleni merkitykseltään tuntematon seinään kohokuviona laadittu symboli.
Lisää arkkitehtonisia yksityiskohtia.
Koko rakennus yhdessä kuvassa.
Rappiotilainen nuotiopaikka.
Toisen päädyn lyhyempi sivu. Huomaa etualalla kumollaan oleva penkki.
Tästä kulmasta katsottuna rakennuksesta paljastui uusi piirre: suuret parvekkeet.
Toisen puolen pitkittäissuuntainen sivu.
Tämä kiikku mahtoi olla vastaanottokeskuksen aikainen lisäys.
Viimeinen kokokuva päärakennuksesta.
Tukirakenteiden osalta punaiseksi maalattu pihakeinu.
Pääsisäänkäynnin paikkeilla oli yllättävän siistiä, vaikka pientä pusikoitumista olikin jo havaittavissa. Valvontakamera oli alennettu kuvaamaan pelkkää maata.
Pääsisäänkäynti
Kaikki ulko-ovet olivat lukossa, joten tyydyin ottamaan muutaman kuvan aulatiloista ovilasin läpi.
Tämä sisänäkymä on pyörätuoliluiskan yläpäässä olleesta tilasta. Tästä huomataan myös, että rakennuksessa oli kuin olikin sähköt yhäti edelleen päällä.
Lopuksi kuvasin katoavaa kansanperinnettä: punatiilinen pylväsmuuntamo.
Toinen seinusta.
Vielä viimeinen ulkokuva ennen sisäkurkistusta...
...sisällä paljastui, että alkuperäinen sisustus oli purettu, mutta jäljellä oli kuitenkin modernisoitu koko entisen sairaala-alueen sähköpääkeskus.
Sähkökytkennän koestamiseen käytetty puulaatikko vuosikymmenten takaa.
Näkymä muuntamokopin sisällä kattoa kohti.
Kovin oli jo tämäkin (osittain edelleen relevantti) varoituskyltti ruosteessa.
Takaisin kohdelistaukseen